Hevossairaala(ko?)

 Minulla on ollut hevosia reilun 3 vuotta ja ennen viime kevättä vuodet on menneet ilman eläinlääkäriä. Nyt sitten onkin hieman toisenlaista ollut. Ei mitään maata mullistavaa, mutta eläinlääkärin tarvista ja lääkehoitoja on tarvittu.

 Reima sairastui sieni-infektioon. Olen pitkin kesää seurannut hänellä esiintyvää karvanlähtöä ja kutinaa ja mennyt halpaan ajatellen, että pikku pörriäiset sen aiheuttaa. Ruunalla on aina kesäisin paljon puremia tietyissä paikoissa ja on aina ollut erittäin herkkä niille. Jotenkin sitä nytkin ajatteli, että se on Reimalle normaalia. No, kutina vain lisääntyi ja ruuna oli aika levoton. Lisäksi jalkaan tuli "verinen" alue, joka levisi päivittäin. Siinä vaiheessa päätimme Katin kanssa, ettei tilanne voi olla normaali. Ell kävi ottamassa sieniviljelyt ja laittoi kortisonia. Tulokset varmistui paljon ennen sovittua aikaa, joten oikein selvä sieni-infektio kyseessä. Nyt sitten läträtään lääkettä iholle 3 päivän välein ja rasvataan pahimpia kohtia kortisonilla. Hevoset ovat olleet nyt pihatossa, koska pitkä laidunruoho ja ötökät ärsyttää Reimaa liiaksi. Parannellaan ensin infektio ja laidunnettaan sitten.

 Lisäksi Reima sai limakohtauksen 3-vuoden tauon jälkeen. Ruunalla on pölyallergia ja nyt varmaan kuivaheinälle siirtyminen aiheutti "astmakohtauksen". Ei ole ollut yskää eikä mitään muita oireita, joten tilanne tuli vähän puun takaa. Onneksi Kati oli tallissa silloin, ruuna ei päässyt pitkälleen ja sai limaa pihalle isoja klönttejä. Aika hurja tuo tilanne on, tällä kertaa kesti 1,5h ja sen jälkeen ruuna oli aivan poikki. Anoppi toi Kärki Agrin "yskänlääkettä" ja sitä nyt syötetään 9pv:n kuuri. Olen myös antanut ruunalle höyryhengitystä, joka sekin auttaa liman poistumista.

 Meillä on hevosmäärä lisääntynyt yhdellä ponilla. Minttu tuli Katille treeniin etelästä. Minttu sai ilmeisesti potkun takapolven seutuun, josta seurannut ontumista, kylmäystä ja "koppihoitoa". Kertaakaan poni ei ole päässyt hyppämään, mutta jospas tilanne pian helpottaa ja pääsevät treenaamaan normaaliin tapaan. 

Radalle menossa, Kajaanin seurakoulukisat kesäkuun alussa

 Tässäpä ne viime päivien kuulumiset. Ei mitään vakavaa, mutta työllistävää kuitenkin. Onneks Reiman iho jo parempi, limat ovat pysyneet poissa ja Mintun jalkakin vaikuttaa jo paremmalta. Tuusa on ollut treenissä normaaliin tapaan, toivotaan että ruunimus pysyy kunnossa.


PS: Meillä on etsinnässä vetoauto, joten jos teillä lukijoilla on jotain kokemuksia hyvistä menopeleistä niin laittakaa infoa!!!

Päivitystaukoa ja syystä

Heips taas pitkästä aikaa!!

 Kevät oli raskas ja sisälsi stressiä ja huolta, mutta yhtäaikaa se sisälsi elämän suuria päätöksiä ja sitä kautta onnen hetkiä.

Ostettiin oma talo, jota nyt ollaan viikon päivät rempattu. Muuttamaan pitäisi päästä heinäkuun lopulla... Ihana oma koti <3

 Rasmus koiramme katosi karattuaan iltalenkiltä toukokuun puolenvälin paikkeilla... Epätietoa, tuskaa, surua, murhetta, epäilyjä, melkein hulluksi tulemista ajatustensa kanssa. Ja juhannusaattona hän löytyi naapurimökin rannasta hukkuneena. Maailman ihanin ja kiltein nalle, ikinä hän ei tehnyt kenellekään pahaa. Ikävä on suunnaton, onneksi saimme haudan missä muistella ja sytyttää kynttilä <3 <3

Lisäksi oma ukkini nukkui pois huhtikuun lopulla. 

 Ressiä oli hevosen terveydestä.... virustulehdus. Loppujen lopuksi kaikki hyvin ja ruuna on nyt hyvässä lihaksessa ja treenissä, parit koulukisatkin takana. Kati ystävämme oli meillä jo 3viikkoa ennen jussia töissä ja tällä viikolla taas palaa. Tuusan kisatreenit siis saavat jatkoa. On ilo ratsastaa hevosella, joka saa välillä tuntemaan itsensäkin jotain osaavaksi ratsastajaksi <3

 Tyttäreni 1vee on innostunut hevosista. Tänään ravaili jo äidin kanssa ja kokoajan äänteli "höö, höö" ja alkoi itkemään, kun lysti loppui. Ehkä olen onnistunut tartuttamaan edes pienen pisaran tätä hevoshulluuttani häneenkin <3

 Elämän isoja asioita, paljon rakkautta, mutta myös luopumisen tuskaa. Muistan sanoneeni jossain vaiheessa Rasmusta etsiessäni, että näistä elukoista kun kerran aika jättää, niin en hommaa yhtäkään elukkaa enää! Silloin tuntui, että on niin epäreilua menettää rakkaita lemmikkejä. Ja onhan se kamalaa, nyt sen tietää oman kokemuksen kautta. Mutta ne päivät, kun saat vastarakkautta heiltä - iloinen hännän heilutus, märkä kieli kasvoilla, naukaisu talliin tullessa, hörähdys, lämmin henkäys vasten kasvoja - nämä ja monet muut asiat pitävät minut kiinni elämässä, johon tulee aina kuulumaan karvaisia ystäviä! <3

En päivääkään vaihtaisi pois...

Oscar - Persoona. Onneksi sinä tulit takaisin, etkä mennyt vielä Rasmuksen mukaan...

Lyyti Airaksinen - kissoista pahaäänisin, silti sitä rääkäisyä odottaa aina, kun menee talliin...

Justiina alias möökö - nykyään alkaa jo oppia siihen, että saatat olla viikonkin omilla teilläsi...

Tuusaponi <3

RatsuReima <3

 Molemmat ihanuudet - kumpaakaan en vaihtaisi pois. Kuvistakin näkee miten hevosilla sydän paikallaan - mitä pienempi selässä, sitä kiltimpi pitää olla.

Rasmusenkeli - Ensimmäinen oma koirani - pysyit aina rinnallani vaikka elämässä meni huonosti. Toivottavasti seuraat kulkuani pilven hattaralla <3